Merkitystä elämään

Tiedän, että moni opiskelija haluaa saavuttaa hyvät arvosanat yo-kokeesta. Tämän sanotaan olevan tie kaikkeen hyvään, kuten opiskelupaikkaan, ammattiin, rikkauksiin ja yltäkylläisyyteen - ja tätä kautta onnelliseen elämään. Itsenäisyyspäivän juhlassa rehtorimme antoi uusille ylioppilaille tänä vuonna hyvän neuvon: on tärkeämpi pyrkiä onnellisuuden tavoittelun sijaan merkitykselliseen elämään. 

Merkityksen etsimistä olen aina pitänyt itsekin kaikkein tärkeimpänä - ja muistan sen päivän, kun tajusin nuorena, että haluan merkitystä elämääni. Tästä syystä lähdin opiskelemaan ensimmäistä ammattiani metsäalalla, jotta olisin päässyt kehitysyhteistyötehtäviin - no, näin ei lopulta käynyt, mutta ajatus oli silloin tärkein ja sen voimin sain tämän ensimmäisen tutkintoni suoritettua. 

Toinen elämään merkitystä tuova asia oli kirjallisuus. Miten paljon olinkaan oppinut, saanut oivalluksia ja virtuaalikokemuksia kirjoja lukiessani. Tästä syystä olen opettaja, sillä lähdin opiskelemaan kirjallisuutta - ja opiskelu sujui kuin siivillä, sillä motivaatiota riitti. Opettajana minulle tuo edelleen merkitystä se, että teen töitä kirjallisuuden, sanojen, kielen parissa - ja kohtaan nuoria. 

Mutta nyt olen alkanut nähdä yhä enemmän niitä asioita työssäni, jotka eivät merkitse minulle juurikaan mitään. Kyseenalaistan ylipäätään työssäni ja nykyopetuksessa paljon sellaista, mikä sinne on hiipinyt. Päiväni täyttyy usein kaikesta sälästä: on kokouksia, pitää täyttää kyselyjä, seurata tiedotteita ja Wilma-viestejä, järjestellä aikatauluja uusiksi, ottaa muiden opettajien retket huomioon, tehdä kokeita kokeiden takia ja olla paikalla vain paikalla olemisen syystä - virkahenkilön elämä on joskus aika tylsää ja turhauttavaa.

Tärkeintä ei myöskään ole teorioiden ja tiedon kaataminen nuoriin ja niiden testaaminen kokeilla, jotka eivät lisää asioiden sisäistämistä. Kyseenalaistan myös nykymuotoisen äidinkielen yo-kokeen. Minä kyseenalaistan digitaaliset kirjat ja koneella työskentelyn, sillä digitaalinen oppimateriaali on kasvotonta, opetettavat asiat eivät hahmotu, opiskelija ei näe niin sanotusti fyysisen kirjan tarjoamaa koko kuvaa. 

Vaikka näen työssäni paljon sellaista, mitä arvostan, huomaan silti tekeväni siis paljon turhaa työtä. Teenkö, mitä pyydetään - kiltisti - siksi, että minun periaatteesta pitää tehdä se? Vai miellytänkö vain muita siitä syystä, että joku toinen pääsee työssään tavoitteeseensa? 

Kun itse kritisoin joskus ylhäältä annettuja työmääräyksiä, havahdun siihen, teenkö itse kuitenkin samaa opiskelijoille: toivonko opiskelijoiden tekevän töitä, jotta itse saavutan tavoitteeni? Tiedän, että on opettajia, jotka kokevat onnistumisensa vain sitä kautta, että omat opiskelijat onnistuvat yo-kokeessa. Mielestäni ei ole merkitystä sillä, millaisia arvosanoja opiskelijat saavat - tärkeintä on auttaa nuorta löytämään itsensä ja tätä kautta sisäisen motivaation ja tätä kautta löytää tiensä itselleen sopivaan opiskelupaikan. Kun on motivaatiota, pääsee kyllä pitkälle!

Moni opiskelija varmasti tunnistaa sen, ettei motivaatiota opiskeluun aina ole. Jos ei ole motivaatiota, on kyse siitä, että asia ei ole itselle merkittävä. Uskaltaisimmeko koulutuksessa alkaa pohtia sitä, mikä on aidosti nuorille tärkeää? Mielestäni meidän pitäisi rohkeasti alkaa jo pohtia sitä, ovatko nyt opetettavat oppiaineet tänä päivänä enää relevantteja tai pitäisikö opetukseen tuoda enemmän jotain - sellaista, mikä vastaa muuttunutta maailma?

Yritän kriittisyydestäni huolimatta keskittyä siihen, mistä saan itsekin energiaa ja motivoidun. Koska suuret koulut ja alituiseen vaihtuvat opiskelijat tekevät olon usein tukalaksi, on hyvä valita opetuksen sisältö niin, että koen itsekin saavan siitä jotain. Saan energiaa myös siitä, että opetan yksityisoppilaita, sillä heidän motivaationsa ja halunsa oppia innostaa minuakin etsimään ratkaisuja heitä askarruttaviin asioihin. Näin työni on erityisen merkityksellistä. 

Merkitystä on hyvä toki etsiä työn ulkopuoleltakin - vaikka sitä on tärkeää löytää myös työstä! Minulle merkitystä tuovat aidot kohtaamiset. Minulle merkitsee syvälliset keskustelut enemmän kuin rupattelu. Minulle merkitsee enemmän se, että miettisimme kouluissa aidosti sitä, miten voimme herättää nuorten motivaation tai kannustaa olemaan oma itsensä, kuin se, millaisia arvosanoja media julkistaa opiskelijoidemme saavuttaneen.    

Minulle merkitsee paljon se, että saan olla hiljaa hiljaisuuden keskellä. Minulle merkitsee se, että tekisimme moraalisesti oikein - että rakentamisessa ei tehdä huonoa jälkeä, että emme valehtelisi toisillemme - emmekä itsellemme -, että antaisimme anteeksi niin toisillemme kuin itsellemmekin keskeneräisyytemme. Ja minulle merkitsee se, että oivallan ja opin joka päivä jotain uutta.